HUOLTO-OHJE
Puu-ulkoverhouksen kunto tulee tarkistaa vuosittain. Kaikki maalatut pinnat vaativat huoltoa, niin myös puiset julkisivut. Vähintään kahden vuoden välein kesäisin, pinnat tulee pestä puhtaalla vedellä poistaen pölyn, hyönteiset ja muut epäpuhtaudet, jotka voivat pohjustaa levä- tai homekasvustoa.
Jos huomaat vaurioita, selvitä niiden syy. Julkisivun rakenteelliset puutteet on syytä korjata mahdollisimman nopeasti. Jos maalipinta on ehjä, mutta likainen tai homehtunut, puhdista se esimerkiksi BIOKLEEN levä- ja homepesuliuoksella. Korjaa mahdolliset maalipinnan vauriot samalla maalilla, jolla toimituksen tuote on lopullisesti maalattu.
Pihkan tihkumisesta tai oksien läpilyönnistä johtuvat vahingot pitää korjata välittömästi. Pihka on luonnollisesti ilmentyvä aine ja sen ilmaantuminen ei perustu materiaalissa tai työvoimassa ilmenevään virheeseen. Mikäli pihkan tihkuminen rikkoo maalikalvon, pihka ja vaurioitunut maali tulee poistaa ja sen jälkeen paikkamaalata kellastunut alue annetun kunnostusmaalausohjeen mukaan.
Normaali kunnostusmaalaus ohjeiden mukaan asennetulle ja pintamaalatulle ulkoverhoustuotteille tarvitaan 10 – -20 vuoden välein.
Maalausolosuhteet
Maalattavan pinnan tulee olla kuiva. Maalattavan puun kosteus saa olla enintään 20 % puun kuivapainosta. Maalaustyön ja maalin kuivumisen aikana tulee ilman, pinnan ja maalin lämpötilan olla yli + 5º C ja ilma suhteellisen kosteuden alle 80 %. Vältä maalausta suorassa auringonpaisteessa.
Viimeisimmät kommentit